Hennot sellakka- ja selluloosalakkapinnat eivät kestä vaurioitumatta kuumuutta eivätkä vettä: kuumia tarjoiluastioita, juomia sisältäviä astioita, kukkien kasteluveden valumia jne. Vesivahingot näkyvät mm. pinnan sameutena, valkeina läiskinä ja pinnan hilseilynä. Pöytäpinta voidaan suojata lasilevyllä, juoma- tai kukka-astioiden alusilla, pannualusilla ja liinoilla sekä kuivaamalla pinnoille kaatuneet nesteet välittömästi. Suojaavia lasilevyjä voi tilata mittatilaustyönä esim. Lasi-Laitsaarelta, Mannerheimintie 45, Helsinki, puh. 09-4778250.

Sellakka otettiin käyttöön 1700-luvulla, mutta silloin sitä käytettiin vahan tapaan. 1800-luvulla yleistyi ranskalaisena kiillotustapana tunnettu pöytien ja lipastojen sellakkakäsittely. Selluloosalakka oli 1930-luvun mullistava keksintö. Sitä pidettiin kestävänä, mutta se ei vedä vertoja nykyisille alkydilakoille. Selluloosalakkaa käytettiin 60-luvulle asti. Sellakkaa ja selluloosalakkaa käytetään edelleenkin vanhoja huonekaluja entisöitäessä.

Ympäristön kosteuden ja lämpötilan muutokset aiheuttavat huonekalujen puuosien halkeamia, repeämiä ja vääntymistä. Erittäin herkkiä ympäristön olosuhteiden yhtäkkisille muutoksille ovat viilutetut ja intarsiakoristeiset osat. Kosteuden ja lämpötilan muutokset kohdistuvat ensin ohueen viilupintaan, jolloin viilu alkaa elää. Viilun liikkumista kuitenkin estää alla oleva, hitaammin kosteuden ja lämpötilan muutoksiin reagoiva sokkopuu. Tämän seurauksena syntyvät viilujen halkeamat ja irtoamiset.

Ikääntyneet pintakäsittelyt eivät myöskään jousta tarpeeksi puun elämisen myötä, jolloin pintaan syntyy säröjä ja halkeamia. Muita vaurioita ovat mm. pintakiillon väheneminen, pinnan sameus ja pintakäsittelyn irtoaminen.

Näitä kosteuden ja lämpötilan muutoksista aiheutuvia vaurioita voidaan ehkäistä tai ainakin vähentää. Vanhojen huonekalujen säilymisen kannalta suotuisimmat olosuhteet ovat sellaiset, joissa ilman suhteellinen kosteus ja lämpötila pysyvät vakaina (kosteus 50-55% ja lämpötila +18-20 ´C). Talvella sisäilma on hyvin kuivaa (20%) ja sitä pitäisi tasaannuttaa ilmainkostuttimella. Materiaaliltaan arat huonekalut tulee sijoittaa niin, että ne eivät ole lähellä lämpöpatteria tai ilmankostuttajaa.

Pahojen vaurioiden syntyminen vältetään, jos huonekalut siirretään kosteista tiloista, kuten ulkovarastosta tai vintiltä, sisätiloihin lämmittämättömänä kautena eli kesällä. Tällöin sisä- ja ulkoilman kosteus- ja lämpötilaerot ovat pienimmillään ja puuosien kosteuspitoisuus mukautuu vähitellen ympäröivän ilman olosuhteisiin.

Hyvin pitkään kosteissa, ilmavaihdoltaan puutteellisissa tiloissa säilytetty huonekalu joutuu alttiiksi home- ja lahottajasienten aiheuttamille vaurioille.

Homeille suotuisat kasvuolosuhteet ovat ilman suhteellisen kosteuden ollessa 80-85% ja lämpötilan +/- 55 ’C. Homekasvustot näkyvät materiaaleissa erilaisina värivaurioina ja ne aiheuttavat haju- ja allergiahaittoja. Puussa homeen aiheuttaman värimuutokset eivät ole pintaa syvemmällä. Home ei myöskään vaikuta puun lujuuteen. Homeen saastuttamat huonekalut viedään ensin ulos aurinkoon kuivumaan ja tuulettumaan. Auringon ultraviolettisäteet tuhoavat homeitiöt. Esine puhdistetaan homeesta ulkona harjaamalla. Imurointia ei suositella, koska homeitiöt saastuttavat imurin ja huoneilman. Vähän homeesta kärsinyt verhoilukangas saattaa puhdistuksen ja tuuletuksen jälkeen olla vielä käyttökelpoinen. Pahoin homehtunut tekstiili on uusittava kiusallisten hajuhaittojen ja vaikeasti poistettavien hometahrojen vuoksi.

Pitkään säilytystilassa jatkunut kosteus johtaa myös lahon syntymiseen. Suotuisat olosuhteet lahottajasienen etenemiseen ovat, kun puun kosteus on 30-60%, ilman lämpötila +25 ’C. Ympäristön lahonneista rakenteista lahottajasieni leviää myös huonekaluihin ja saattaa ajanmittaan vaurioittaa huonekalujen puuosia ja täytemateriaaleja, heiniä ja korsia.

Orgaanisille materialeille on vahingollisinta päivävalo, valon vahingoittavan ultravioletti- ja infrapunasäteilyn vuoksi. Myös voimakkaat kohdevalot voivat saada aikaan samanlaisia tuhoja. Tekstiilien värit haalistuvat tai kellastuvat, kuidut haurastuvat ja hajoavat. Myös puussa tapahtuu värimuutoksia hyvinkin nopeasti. Suojaamattomalle puulle muutoksia tapahtuu koko ajan. Erilaisissa puun pintakäsittelyissä valon ja sen sisältämän lämmön aiheuttamat muutokset näkyvät pinnan kovettumisena, haurastumisena ja halkeiluna. Muita vaurioita ovat kiillon häviäminen, pinnan sameus, rypistyminen ja pintakäsittelyn irtoaminen. Vanhat materiaalit kannattaakin suojata liialta valolta yksinkertaisin keinoin, kuten verhoilla, kaihtimilla sekä huonekalujen irtopäällisillä.

Kaupunki-ilman sisältämät epäpuhtaudet - kemikaalit, pöly ja lika- aiheuttavat materiaalien likaantumista ja syöpymistä. Varsinkin tekstiilit ja nahka ovat herkkiä, mutta myös pintakäsittelyt ja metalliosat voivat syöpyä epäpuhtaan ilman johdosta.

Huonekalujen puuosien tuholaisen, tupajummin, ravintoa on mikä tahansa puulaji. Toukat jyrsivät pitkiä käytäviä ja tekevät kehitysvaiheensa loppupuolella 1-2 mm:n läpimittaisia aukkoja. Vauriojäljet saattavat olla vanhojakin, mutta uusien aukkojen ja puupurun ilmestyminen kertovat käynnissä olevasta tuhosta. Tupajummin aiheuttamat vauriot saadaan loppumaan, kun huonekalu siirretään kosteasta ympäristöstä keskuslämmitettyyn tilaan. Tupajumi tuhoutuu myös pakkasessa sekä kaasuttamalla. Yleisimmät tekstiilituholaiset ovat vaatekoi ja turkiskuoriainen. Tärkeintä tekstiilituholaisten torjunnassa on ennaltaehkäisevä toiminta: huonekalun ja ympäröivän ilman puhtaudesta huolehtiminen. Jos tuhohyönteisiä ei saada hävitetyksi imuroimalla, voidaan kokeilla kemiallisia aineita. Koin munan tuhoaa suoranaisesti vain suora auringon ultraviolettisäteily.